7.3.2014

Historiaa

Joulun aikoihin kunnostauduin ihan tietoisesti villasukkien suhteen. Kantapää on ollut se probleema. Kyllähän minä olen sen osannut tehdä, mutta kun on sukkia mihin verrata.. Olen koettanut hioa omaa tyyliä siihen suuntaan että tuntuisi edes itsestä että osaan :)

Toki muutakin tuli tehtyä, kuten vaikkapa niitä vanttuita ;) Ja koska sukat ja muut ovat jo lähteneet maailmalle (tai rötköttävät ompeluhuoneessa päättelyä vailla..) niin tarjolla on vaan kännykällä räpsäistyjä kuvia jostain vaiheesta.

Näistä tuli vanttuut. Piti kokeilla mallineuletta.. Ohje mallineuleeseen löytyy mm. täältä.
Sukat jämälangoista.
 
 
Tämä peitto on oma osallistumiseni Ruotsissa olevaan vauvojen peittokeräykseen. Peittoon sai ilmaiset langat langan valmistajalta sekä ohjeenkin. Ohjetta tosin sai muuttaa oman mielensä mukaan, kunhan vaan mitat täsmäsi. Puuvillalanka ja paksut puikot eivät olleet oikeen omaan mieleeni, mutta mitäpä sitä ei hyvän asian eteen tekisi :) Peitto passaisi ihan torkkupeitoksi tällaiselle puolitoistametriselle, mutta varmaankin oli tarkoitettu niin että peitto taitetaan kaksinkerroin vauvoille. Peitot ovat varmaankin jo matkalla Etiopiaan.

Näköjään olenkin kopioinut väärän kuvakansion kännykästä koneelle, joten ehkä lisäilen kuvia myöhemmin. Tai siirryn suoraan tälle vuodelle tekeleitteni esittelyssä.

Kässäkamun kanssa alkoi uusi vuosi erittäin kivoissa merkeissä ja projektisuunnitelmat on jo pitkällä :D Niistä lisää lähiaikoina.
 
 
 
 

2 kommenttia:

Anneliini kirjoitti...

Voi ettäkun tuo ekakuva varsinkin houkuttas kokeilemaan. Oliko se se kerrosrivinousu?

Pysseliini kirjoitti...

Just se :) Mutta tästä tulee kyllä aika tiukkaa. Että en oikeen hoksannut miten tätä käytetään resorissa. Ehkä tästä on joku semmoinenkin versio olemassa että saa joustavampaa. Näistä lapasista tuli niin pienet että ei mahtuneet edes kenellekkään lähipiirissä..